HenkilöturvajärjestelmätHenkilöturvajärjestelmä yksin asuvan suojanaYleisimpiä kotona sattuvia onnettomuuksia ovat kaatuminen, kompastuminen, liukastuminen sekä putoaminen. Osasyinä onnettomuuksiin ovat vanhusten kohdalla huonontunut näkö ja huimaus. Näihin ongelmiin tulisi kiinnittää huomiota jo kodin suunnittelussa mm. kalusteiden sijoittelulla, materiaalien valinnoissa sekä riittävän valaistuksen avulla. Huonekalut kannattaa sijoittaa väljästi, jolloin liikkuminen on mahdollisimman esteetöntä, eikä tarvitse pujotella ahtaissa väleissä. Mattojen paikkaa, kokoa ja materiaalia valittaessa on syytä huomioida normaalit kulkureitit niin, etteivät mattojen kulmat aiheuta kompastumista ja matot pysyvät paikoillaan. Pesutiloista kannattaa poistaa mm. kylpyamme, jonne kiipeäminen aiheuttaa liukastumisvaaran. Suihkussa on hyvä olla penkki, jolloin pesun aikana on mahdollista istahtaa esim. huimauskohtauksen ajaksi. Laattojen valinnoissa on syytä kiinnittää huomiota mm. niiden liukkauteen. Kylpytiloissa voidaan käyttää myös erilaisia liukuesteitä ja kahvoja, joista voi tarvittaessa ottaa tukea. Kodin huolellisesta suunnittelusta huolimatta onnettomuuksia ja vahinkoja saattaa sattua. Yksin elävä vanhus tai liikuntarajoitteinen henkilö on onnettomuuden sattuessa omillaan. Sukulaisen tai kotiapulaisen tuloon voi mennä tunteja tai jopa päiviä, jolloin apu tulee auttamattomasti liian myöhään. Vaikka välitöntä hengenvaaraa ei olisikaan, on avun nopea saaminen tarpeellista esim. jos kaatunut henkilö ei pääse omin avuin ylös. Henkilöturvajärjestelmä kutsuu apua paikalleKodin hälytysjärjestelmään on liitettävissä henkilöturvajärjestelmä, jonka avulla apua tarvitseva esim. kaatunut henkilö voi kutsua apua paikalle. Avun kutsuminen tapahtuu turvarannekkeen nappia painamalla, jolloin hälytys siirtyy ennalta valitulle vastaanottajalle esim. omaiselle. Ranneke on vesitiivis, jolloin sitä ei tarvitse riisua ranteesta edes suihkun ajaksi.
Lisätietoja henkilöturvajärjestelmistä AM Security Oy:stä
|
